Korkokenkiä ja ulkoiluvarusteita

Vietän arkipäivistäni 8 tuntia toimistolla. Siellä päivät kuluvat kiinnostavien haasteiden parissa ja ratkon visaisia pulmia yhdessä kollegoideni kanssa. Muistan myös pukeutua nätisti toimistolle lähtiessäni ja kammata hiukseni ollakseni edustava. Viisi päivää viikossa olen siis toimistotyöläinen ja noin 46 viikon aikana vuodesta vietän kaikkinensa karkeasti peräti 2.070 tuntia toimistovermeet yllä kun mukaan lasketaan vielä tunnin työmatkat.

Monesti toimistolla kiinnitän huomiota työkavereideni kauniisiin toimistouniformuihin ja mietin itsekin minkälaiset korkokengät näyttäisivät edustavilta kapealahkeisten housujen kanssa. Vuosien mittaan olenkin kerennyt omistamaan ja käyttämään jos jonkinlaisia kymmensenttisiä jaloissani.

Sitten huomaan että ajat muuttuvat. Jalat alkavat arvostamaan ”mukavampia” matalapohjaisia kenkiä ja muutenkin rahaa palaa jo tuhottomasti vapaa-ajan harrastusvälineisiin; uusiin ja kevyempiin makuualustoihin, kestävämpiin telttoihin, villa-alusvaatekerrastoihin, vaellushousuihin, avaruuslakanoihin, pohkeen mittasiin polartecin lämpöhousuihin (niiiiiiin ihanat jalassa, mutta kuka järkevä ihminen maksaa niin lyhyistä pöksyistä?) ja niihin polven mittaisiin merinosukkiin peittääkseen sen kohdan ihoa joka noista polarteceistä jää paljaaksi.

Hämmästyttävän helposti nykyään käy myös niin että korkkareiden sijaan tällaiset löytävät tiensä vaatekaappiini..

Salomonin S-LAB Fellcross 3:set. Rehellisesti mukavimmat lenkkarit jotka olen jalkaani koskana vetänyt. Istuvat kuin sukka.

Salomonin S-LAB Fellcross 3:set. Rehellisesti mukavimmat lenkkarit jotka olen ikinä jalkaani vetänyt. Istuvat kuin sukka.

..joiden jälkeen päivitän kenkävarastoani myös näillä.

Meindl Vakuum (Lady) 2.0 GTX. Mukavat jalassa nämäkin ja pohjan kaarevamman muotoilun ansiosta rullaavat kivasti. Tässä jalassa vielä liikkeessä sovittaessa. Kulkivat nätisti Norjan ja Ruotsin ylängöillä liikkuessa kuukausi takaperin.

Meindl Vakuum (Lady) 2.0 GTX. Mukavat jalassa nämäkin ja pohjan kaarevamman muotoilun ansiosta rullaavat kivasti. Ja ei hätää, hälyt poistettiin kassan kautta kulkiessa, tässä jalassa vielä liikkeessä sovittaessa. Kengät kulkivat varsin nätisti Norjan ja Ruotsin ylängöillä liikkuessa kuukausi takaperin.

Kaiken lisäksi tiensä kotiini löysi eilen vielä tällainen.

Uusi maastopyöräni. Josko mielikuvitus antaisi jo vähän reippaamman kokemuksen myötä ideoita siitäminne suunnata tällä kurvailemaan.

Uusi maastopyöräni. Josko mielikuvitus antaisi jo vähän reippaamman kokemuksen myötä reippaasti ideoita siitä minne lähteä tämän kanssa kurvailemaan.

Vaikea arvata mihin ne korkokenkärahat nykyään menevät. (Vaikka kokolattiamatto näyttääkin kuvissa melko samalta, on sopivan laajasta ajallisesta hajautuksesta huolehdittu kuvien investointeja tehdessä.)