Elämää tulevan kansallispuiston helmassa, Salla – keskellä ei mitään

Kohtaamisia vuosien takaa

Törmäsin eilen Sallassa pitkästä aikaa ja todella yllättäen mukavaan työkaveriin, jonka kanssa työskentelimme yhdessä Bulevardilla, täysin toisenlaisessa ympäristössä kuin nyt. Työpaikkani osoite sijaitsi lähes kymmenen vuoden ajan siinä Hietalahden torin edessä. Iloitsin muistoista sekä tästä ja kaikista muistakin jälleennäkemisistä, jotka nykyään tuovat aina valtavan hymyn huulille.

Kohtaaminen entisen työkaverin kanssa pisti kuitenkin aktiivisesti myös miettimään monia pieniä asioita – omia arjen valintojani ja tätä ympäristöä, joka monelle tuttavalle on edelleen sitä kaukaisempaa pohjoista, jota itse pitkään kaihosin valtavasti toimistopöytäni äärestä, haaveillessani uusista vaelluksista ja monenlaisista seikkailuista.

Nyt työympäristöni on Salla, 3.500 asukkaan kunta, jossa väestötiheys on yksi Suomen väljimpiä, vain 0,6 asukasta neliökilometria kohden. Mökiltä ja työpaikalta tulevaan kansallispuistoon on etäisyyttä vain 500 metriä, jos sitäkään. Täällä teen työtä toimistolta, etänä mökiltä tai maastosta käsin, jossa käyn tuon tuosta työnkin puolesta. Jokaisella suunnalla on metsää ja suota silmänkantamattomiin. Maastoa halkoo satunnaisia metsäautoteita ja muutama ”isompi” tie, kuten tie Kemijärvelle tai tie Kuusamoon.

Elämää erämaan helmassa

Kuluvan kesän ajan asumme pohjoisen Sallatunturin rinteellä, metsän keskellä.

Välillä sitä ei edes tajua kuinka kaukana kaikesta asutaan ja ollaan. Kun yhteydet ystäviin ja läheisiin ympäri Suomen sekä etelässä ovat olemassa, tuntuu tämä oma kupla ja arki itselleni pääosin tavanomaiselta, enkä ymmärrä olevani mitenkään ”kaukana”.

Sitten aina välillä (kuten juuri nyt), on hetkiä jolloin hämmästelen viime vuosien rohkeita valintoja lähteä ja jättää silloinen etelän vakiintunut arki ja perheen läheisyys taakse.

Mieli kaipasi jotakin rohkeaa ja uudella tapaa haastavaa. Ja täällä sitä nyt ollaan, Sallassa – keskellä ei mitään. Kirjaimellisesti.

Arki kaupungissa on vaihtunut elämään luonnon helmassa. Tuntuu, että se on ollut oikea valinta. Maailman menon kiihtyessä niin kovalla vauhdilla, on tuntunut hyvältä poistua hieman sivummalle hektisen arjen ja vouhotuksen keskeltä.

Koti on käsite – se on muuttuva, kasvava ja jalostuva kohta sisälläni – oma turvasatamani myrskyissä

Tulee kuitenkin myös pieniä hetkiä, kuten näin kesäisin, jolloin kaipaa aikaisemmin totuttua – kesälomia ja mahdollisuuksia matkustaa Suomessa nähdäkseen perhettä ja ystäviä. Heitä on monesti ikävä. Tämä kesä on eräällä tapaa jo neljäs kesä irtioton jälkeen ilman kesälomaa (tai oikeastaan vuosi ilman tavanomaisia lomia) ja sekin tuntuu omalla tapaa. Oma henkinen käsitys kodista ja vapaudesta toteuttaa itseäni jatkaa sen vuoksi muotoutumistaan ainiaan. Tänä päivänä hienoa on kuitenkin se, että oma mielenmaisema löytyy heti kotoota ulos astuttua, eikä sen perässä tarvitse matkustaa tuntikausia.

Tällä hetkellä vapaus on sitä, että valitsen ympäröidä itseni tällä upealla luonnolla ja hiljaisuudella, jota Koillismaalla ja Itä-Lapissa on.

Vapauteni on valinta tehdä työtä irti tavanomaisesta. Pyrin viettämään päiväni itselleni tärkeiden asioiden ympäröimänä. Huoli ilmaston muuttumisesta, luonnon moninaisuuden kuihtumisesta, kuluttamisen karkaamisesta holtittomasti käsistä ja yksilöiden hyvinvoinnista kaiken tämän keskellä, vaikuttaa merkittävästi valintoihini. Nykyisessä työssäni viestin vastuullisesta matkailusta ja edistän tietoutta alueesta, joka tarjoaa irtioton ja mielenrauhaa monelle kaupungeista karkaaville, kuten se on tehnyt minullekin.

Olen lisäksi onnekas, että olen löytänyt puolison, joka jakaa matkan kanssani.

Koti on yhä käsite, joka muotoutuu jatkuvasti sisälläni. Hämmästelen edelleen, miten helposti se henkinen maisema ja koti löytyikin Kuusamosta, ympäristöstä jossa luonto tarjoaa uskomattoman monipuolisen temmellyskentän. Valokuvaajien vahva yhteisö juurrutti ensi hetkistä aloilleen ja kertoi, että täällä on kiinnostava asua. Sen sijaan oman näköisen työn löytyminen pohjoisesta ei ole aina itsestäänselvyys, vaan sopivan työkuvion löytyminen voi vaatia täydellisen asuinympäristön rinnalle suuriakin kompromisseja.

Oman näköisen työn tekeminen pohjoisessa voi tarkoittaa kasvavia etäisyyksiä palveluihin (pohjoisessa pitkät ajomatkat ovat kyllä paljon miellyttävämpiä kuin kaupungissa), pitkiä etäisyyksiä perheeseen ja ystäviin, muuttoa työn perässä tai pidempiä työmatkoja, yrittäjyyttä aiemmin totutun vakityön sijaan, asumisen kompromisseja tai monenlaista muuta asiaa. Kuulisin erittäin mielelläni siitä mitä se muille vastaavanlaista arkea eläville tarkoittaa.

Luulen, että harva irtioton tehnyt siltikään vaihtaisi takaisin vanhaan, vaan jollakin tapaa jatkaa omannäköisen arjen jalostamista.

Tulevaisuus – yhtäällä epävarmuutta ja toisaalla äärettömiä mahdollisuuksia sekä ihanaa väljyyttä luonnon helmassa

Elän tietyllä tapaa laajentuneessa epävarmuudessa suhteessa entiseen – työtä kiehtovissa tehtävissä on tällä hetkellä vajaaksi vuodeksi eteenpäin, vaikkei nimiä vielä olekaan paperissa. Pohjoisessa ei tulevaisuutta voi täysin hakata kiveen tai rakentaa ennalta tiukasti rajatun ja määrätyn vision mukaan, sillä se elää kuitenkin muuttuvien olosuhteiden mukaan. Tulevaisuutta tulee rakentaa pala palalta omanlaisekseen, etenkin, jos sille on selkeitä odotuksia, mutta olla valmis ottamaan vastaan myös tiheämmin eteen tulevia muutoksia.

Onneksi, muutos on nykyään myös pala elämän suolaa, sillä sitä ei tule sammaloituneeksi paikalleen yhtä helposti, vaikka joskus voikin tuntea koteloituvansa hetkeksi omaan ympäristöönsä.

Olemme nyt työn puolesta asettumassa tulevaksi talveksi Sallaan. Mitä tapahtuu sen jälkeen, sitä en vielä osaa täysin sanoa, mutta katse onkin pitkälti tässä hetkessä ja sopivasti siitä eteenpäin. Tulevaisuutta ohjaa sitten ne mukana kulkevat unelmat työstä, kodista ja ympäristöstä. Minä haaveilen viikoista, joihin mahtuu myös määrätty osa itselleni – työn rinnalla aikaa itseni toteuttamiselle valokuvaamisen ja kirjoittamisen kautta.

Me molemmat haaveilemme myös talosta ja maalaisympäristöstä. Siihen kuuluu koti, jota ympäröi luonto ja oma maa jota myllätä, pihalla askeltavat eläimet (kanat, lampaat ja koira?) ja kylään löytävät läheiset, ja etenkin hauska, nauruntäyteinen arki. Kenties se perhekin, missä muodossa se sitten mahtaakin syntyä.

Kodin käsite jatkaa yhä jalostumistaan ja tämä kotimatka jota teen, eli matka itseeni sekä oman näköiseen arkeen, elää joka ikisessä päivässä meidän mukanamme.

Tunturi, jonka rinteellä asumme. Suuri osa siitä, mihin katse koskettaa on tulevaa Sallan kansallispuistoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: